Viikonloppu on vähäisestä unen määrästä huolimatta ollut erittäin hyvä.

Perjantaina ystävien kanssa syötiin, juotiin, juteltiin, naurettiin ja itkettiin aamuyöhön asti. Ilta/yö oli terapeuttisen voimauttava ja siten aivan mahtava. Lauantaina suunnitelmani oli nukkua ja laittaa työhakemuksia. Mutta sen sijaan jatkoinkin sosiaalisen elämän ylläpitoa, ensin vanhempien kanssa kauniilla Turun hautausmaalla ja kahvin äärellä sekä sen jälkeen ystävän, valkkarin ja parin leffan parissa. Katsottiin Ryan Goslingin ja Michelle Williamsin tähdittämä Blue Valentine, suosittelen. Molempina öinä unet jäivät vähiin, mutta otetaan se sitten alkuviikosta takaisin. Eihän minulla ole aamuherätyksiä tiedossa… Tänään olen nyt sitten useamman tunnin viettänyt työhakemusten ja rekrytointijärjestelmien äärellä.

Aikaisemmin päivällä oltiin kuitenkin K:n kanssa kävelyllä jokirannassa ja käytiin katsomassa Wäinö Aaltonen Museon syksyn näyttely Muotoseikkoja. Näyttely oli varsin mielenkiintoinen – itse olisin ehkä halunnut nähdä vielä enemmän teollista muotoilua, mutta kuitenkin näyttely herätti katselemaan monia asioita – ja etenkin esineitä – eri tavalla. Taiteen ja muotoilun raja tuntuu olevan aika veteen piirretty viiva ja katsojan silmissä. Näyttelyssä saattoi ensin katsoa Lindforsin tilateosta ja välittömästi sen jälkeen Aallon vaasia. Molemmat yhtä mielenkiintoisia ja kauneus katsojan silmissä. Itse en ymmärrä – ehkä minun ei tarvitsekaan – Lindforsin ja esimerkiksi Äkkijyrkän teoksia, mutta tavallisuudestaan huolimatta Aalto-maljakon kauneutta arvostan aina. Näyttelyssä oli paljon myös tekstiilejä, mistä tykkäsin. Vaikka ne suurimmilta osilta olivatkin Marimekkoa, ja siten jo entuudestaan tuttuja. Suosittelen näyttelyyn tutustumista.

Lisäksi WAM:n yläkerrassa oli pieni valokuvausnäyttely, Luokkakuva, joka myös oli hauska ja se taas sitten vie osittain ajatukset perjantai-iltaan ja vanhojen ystävien tärkeyteen!

Kaiken kaikkiaan, aivan mahti viikonloppu, halaus ja kiitos kaikille osallisille.