vaikka en taikauskoinen olekaan. Vaikka en ole vielä nokkaani ulos pistänytkään, mutta hengenvaarallisesta suihkussa käymisestä selvisin.

Melkoisen varma olen kuitenkin, että tänään voi tapahtua se mikä on ollut tuleman jo monena päivänä. Jokin tyylikäs, varmasti ranteetmurtava ja housut rikkova kaatuminen tuolla Österlånggatanilla. Eilen ihan tuossa jo melkein kotiovella meinasivat ilmaisleivät lentää kassista ja ilmapallo taivaantuliin tehdessäni näyttäviä tasapainoharjoituksia, kadun ollessa suurin piirtein täynnä ihmisiä. Miksi minusta tuntuu että vain minä olen lähellä jäänpintaa tuolla kaduilla? Onko kaikilla muilla oikeasti liukuesteet, niin loistava tasapaino tai jotkin superhyvät talvikengät, joissa isot kuviot pohjissa ja riittävän pehmeä pohjamateriaali?

Kummipoika selitti puhelimessa eilen saaneensa punaisia, vihreitä ja keltaisia nameja apinalta. Jooh, helmikuun puolen välin tienoilla yhtenä tiettynä päivänä on yleensä liikenteessä nameja jakavia apinoita... Ja nunnia, hippejä, plussapalloja, turtleseja, halinalleja ja muita sellaisia :)

Itse en valitettavasti ehtinyt juurikaan nähdä rekkoja täynnä noita olentoja täällä, saatikka Salossa, jonne oli tarkoitus kyllä mennä. Sen sijaan kuuntelin aerobicin maailmanmestaria ja keräsin muovipussiin ilmaisia leipiä. Ja vältin sen korvaavan tehtävän, mikä se sitten olisikaan ollut.

Eilen illalla luin 6 sivua juridiikkaa, sitten oli aivan pakko leputtaa silmiä. Voi, miten se voikaan olla niin epämielenkiintoista.

Kait tässä kohtapiakkoin pitäisi vähän järjestellä paikkoja, heittää kamat kassiin ja pistää se nokka ulos, on siellä ainakin auringosta, harmi vaan ettei voi nauttia siitä täysin siemauksia, kun täytyy katsoa mihin astuu. Ja tehdä niitä tasapainoharjoituksia...